Glaassia keniassa

Olin pienella viikonloppumatkalla viime torstaista eiliseen. Kavin Kenian puolella Kitengela Glassissa josta olen kuullut paljon tarinoita ja nahnyt kuvia ystaviltani jotka ovat kayneet siella.

Mikaan niista ei kuitenkaan ollut valmistanut minua siihen mita nain, olin kuin Liisa Ihmemaassa kun kavelin alueella. Jos olet koskaan kaynyt Barcelonassa ja tykannyt Gaudin mielikuvitusta pursuavista rakennuksista ja mosaiikeista, ymmarrat mista puhun.

Kitengela siajitsee laaksossa, siella on usieta eri studioita tiffanytoille, lasinpuhaltamiselle, keramiikalle ja metallitoille. Alueen polut, penkit, seinat oli kaikki taynna taidetta; mosaiikkia, puhallettua lasia, keramiikkaa, helmia, ihan kaikkea mita lasista voidaan tehda sementin kanssa. En voinut muuta kuin haukkoa henkea sen kaiken kauneuden keskella.

Kaiken lisaksi ihmiset siella olivat aarimmaisen ystavallisia ja halukkaita tyoskentelemaan kanssani, perjantaipaivan juoksin lasihytissa verstakon osana, avustin ja itsekin puhalsin esineita mita oli tuotannossa. Puhaltajat auttoivat ja neuvoivat, eivatka heittaneet pihalle vaikka valilla tein virheita. Lauantaina tein lasihelmia pitkasta aikaa, Shangassa se ei ole ollut viela mahdollista. Lasinpuhaltajat olivat vapaapaivalla.

Kitengelassa muistin taas kuinka paljon rakastan lasia ja sen kanssa touhuamista, kuinka ainutlaatuista ja etuoikeutettua on ollut opiskella sita. Mitenhan voisin viela harrastaa sita? Kertokaapas ihmiset se.

Shanga Shangaa

Kuuden viikon puolivali alkaa olla ohitettu. Tanaan, ystavanpaivana, alkoi kolmas viikkomme Shangassa ja voi sanoa etta se oli ystavyytta taynna! Shangassa tyoskentelee iso joukko ystavallisia ihmisia, joihin olemme saaneet tutustua kuluneen kolmen viikon aikana. Vain kolme enaa jaljella, se vahan harmittaa jo etukateen.

Tyopaikkamme on ollut mita mainioin paikka oppia erilaisia kasitoita ja tuotesuunnittelua. Paaosa asiakkaista on amerikkalaisia elakelaisia, on vaikea keksia heidan maulleen sopivia tuotteita, silla se eroaa omastani niin paljon. Jotain onnistumisia olemme saaneet aikaan, keittiotuotteet ovat Shangan ravintolan keittiossa testissa ja tyoparini tekemia korviksia on pitanyt valmistaa jo uusi sarja.

Tuotesuunnittelu jaa nyt kuitenkin vahemmalle, silla viime viikolla saimme uuden projektin suoritettavaksi. Shangalla on ollut projekti nimelta Pink Balloon jo pitkaan, he ovat tehneet yhteistyota paikallisten kehitysvammaisten lasten kanssa. Nyt on suunnitteilla Shangan myymalaan oma osasto tuotteille joita lapset tekisivat Shangan materiaaleista ja tuotto menisi koulun yllapitamiseen. Samalla lapset saisivat mielekasta ja innostavaa tekemista. Meidan tehtavaksi jaa nyt tuotteiden ja tekemisen suunnittelu. Olemme hyvin innoissamme, saamme tehda jotain konkreettista, jotain mita olemme opiskelleet ja jotain mita tulemme todennakoisesti tekemaan tyoksemme myos tulevaisuudessa.

Minulta on kyselty onko "Afrikka-kuume" iskenyt, tuleeko minulle palava halu palata takaisin. Siihen on vaikea vastata, silla nainkin lyhyessa ajassa ehtii tutustumaan ihmisiin, oppimaan vahan kielta ja tietamaan maasta ja kulttuurista sen verran etta haluaisi oppia lisaa. On monta kaunista paikkaa jonka haluaisi viela nahda, silla opiskelijabudjetilla elaminen ei mahdollista uusia lentolippuja seuraaviin vuosiin.

Arusha

Tältä näyttää asuntomme Arushassa.

Asumme pomomme pihapiirissa rauhallisella alueella kaupungin liepeilla, lähellä työpaikkaamme. Pihalla on kaksi taloa ja me asutamme pienempää. Tai, no, pienempää ja pienempää, en ole koskaan omillani asunut näin isossa talossa!

Ensimmäisen kerran kun näin pihan lemmikit, menin ihan sekaisin, miten kilpikonna on kiivennyt parimetrisen muurin yli? Selvisi, että pihalla elelee kilpikonnia, eli akrobaattisia suorituksia ei ole tarvittu. Niitä on kuulemma seitsemän, mutta ei olla nähty vasta kuin viisi. Käteviä ruohonleikkureita mielestäni, hiljaisia ja söpöjä, mutta tekevät kyllä isoja jätöksiä!

Talon omistajat taitavat olla aika rikkaita täkäläisittäin, sillä pihalla on myös uima-allas. Viime sunnuntaina pääsimmekin toisen kerran todistamaan afrikkalaisten huonoja uimataitoja kun talon isäntä ystävineen opetteli uimaan muutaman neliömetrin altaassa. Onneksi talolla pyörivä porukka on mukavaa ja rentoa, saatiin vapaasti naureskella ja leveillä kellumistaidoillamme. Ensimmäisellä kerralla ei paljoa naurattanut, sillä pari viikkoa sitten kun olimme biitsillä Dar Es Salaamissa, samoissa aalloissa jossa suomalaiset puskivat päin ja leikkivät kuin delfiinit, hukkui 25-vuotias mies aaltoihin. Sisämaalaiset eivät juuri vettä näe, eikä kaikissa koulussa opeteta uimaan kuten Suomessa.

Elämä Arushassa on vilkasta, kiihtyvällä nopeudella kasvava kaupunki viileässä vuoristoilmassa vetää puoleensa niin turisteja kuin maahanmuuttajiakin. Kaupunkia voisi kuvailla sulatusuuniksi, jossa samaan pataan heitetään maasait, somalit, mzungut (valkoiset muukalaiset), intialaiset ja kaikki muut afrikan heimot. Ja kaikkia pitää kovasti kokoajan tervehtiä. Valkoinen hipiä ja varsinkin meidän blondit tukat herättää huomiota ihan joka paikassa. Kaikkien jotka kokevat etteivät saa kotimaassaan tarpeeksi huomiota ja rakkaudentunnustuksia, kannattaa siis matkustaa tänne. Meille monesti huudellaan että I Love You! Be My Friend! Sekä päätä silitetään jopa ohiajavasta daladalasta (paikallisbussiksiko sitä voisi kutsua??). Tänään kun kävelimme kotiin jo tutuksi tulleelta ompelijatädiltämme, koulutytöt lähtivät mukaamme ja käveltiin noin kilometrin verran käsikädessä, yrittäen löytää yhteisiä sanoja englantia ja swahilia. Kun tytöt silittivät hiuksiamme, me silitettiin takaisin heidän lyhyeksi leikattua kikkaraa - melkoinen ero! Ja kylläpä tyttöjä tirskututti!

Tästä työviikosta tulee lyhyttäkin lyhyempi. Ensimmäinen evaluaatioviikonloppu on edessä ja se pidetäänkin alustavista suunnitelmista poiketen rannikolla Bagamoyon kaupungissa jossa sijaitsee Tansanian hienoin taidekoulu. Lähdemme jo torstaiaamuna liikenteeseen, sillä koulu ei ole auki lauantaina. Muutos suunnitelmiin tuli kun yksi ryhmämme opiskelijoista on sairastanut vakavasti malariaa viimeiset kaksi viikkoa ja hänen kuntonsa ei vielä kestäisi bussimatkaa Dar Es Salaamista Moshiin, kuten aluperin oli suunniteltu. Hänen kaikki energiansa on menny sairastamiseen ja alkaa nyt onneksi olemaan paremmassa kunnossa! Muutos ei taida haitata muita kun minua ja puuseppää jonka tulo maahan muuttuu ikävämmäksi kun en pääse häntä vastaan kuten alunperin oli suunniteltu. Eiköhän joku avuliaista ystävistämme auta hänet kentältä bussille, mutta 11 tuntia bussissa saattaa käydä tylsäksi...!