Arusha

Tältä näyttää asuntomme Arushassa.

Asumme pomomme pihapiirissa rauhallisella alueella kaupungin liepeilla, lähellä työpaikkaamme. Pihalla on kaksi taloa ja me asutamme pienempää. Tai, no, pienempää ja pienempää, en ole koskaan omillani asunut näin isossa talossa!

Ensimmäisen kerran kun näin pihan lemmikit, menin ihan sekaisin, miten kilpikonna on kiivennyt parimetrisen muurin yli? Selvisi, että pihalla elelee kilpikonnia, eli akrobaattisia suorituksia ei ole tarvittu. Niitä on kuulemma seitsemän, mutta ei olla nähty vasta kuin viisi. Käteviä ruohonleikkureita mielestäni, hiljaisia ja söpöjä, mutta tekevät kyllä isoja jätöksiä!

Talon omistajat taitavat olla aika rikkaita täkäläisittäin, sillä pihalla on myös uima-allas. Viime sunnuntaina pääsimmekin toisen kerran todistamaan afrikkalaisten huonoja uimataitoja kun talon isäntä ystävineen opetteli uimaan muutaman neliömetrin altaassa. Onneksi talolla pyörivä porukka on mukavaa ja rentoa, saatiin vapaasti naureskella ja leveillä kellumistaidoillamme. Ensimmäisellä kerralla ei paljoa naurattanut, sillä pari viikkoa sitten kun olimme biitsillä Dar Es Salaamissa, samoissa aalloissa jossa suomalaiset puskivat päin ja leikkivät kuin delfiinit, hukkui 25-vuotias mies aaltoihin. Sisämaalaiset eivät juuri vettä näe, eikä kaikissa koulussa opeteta uimaan kuten Suomessa.

Elämä Arushassa on vilkasta, kiihtyvällä nopeudella kasvava kaupunki viileässä vuoristoilmassa vetää puoleensa niin turisteja kuin maahanmuuttajiakin. Kaupunkia voisi kuvailla sulatusuuniksi, jossa samaan pataan heitetään maasait, somalit, mzungut (valkoiset muukalaiset), intialaiset ja kaikki muut afrikan heimot. Ja kaikkia pitää kovasti kokoajan tervehtiä. Valkoinen hipiä ja varsinkin meidän blondit tukat herättää huomiota ihan joka paikassa. Kaikkien jotka kokevat etteivät saa kotimaassaan tarpeeksi huomiota ja rakkaudentunnustuksia, kannattaa siis matkustaa tänne. Meille monesti huudellaan että I Love You! Be My Friend! Sekä päätä silitetään jopa ohiajavasta daladalasta (paikallisbussiksiko sitä voisi kutsua??). Tänään kun kävelimme kotiin jo tutuksi tulleelta ompelijatädiltämme, koulutytöt lähtivät mukaamme ja käveltiin noin kilometrin verran käsikädessä, yrittäen löytää yhteisiä sanoja englantia ja swahilia. Kun tytöt silittivät hiuksiamme, me silitettiin takaisin heidän lyhyeksi leikattua kikkaraa - melkoinen ero! Ja kylläpä tyttöjä tirskututti!

Tästä työviikosta tulee lyhyttäkin lyhyempi. Ensimmäinen evaluaatioviikonloppu on edessä ja se pidetäänkin alustavista suunnitelmista poiketen rannikolla Bagamoyon kaupungissa jossa sijaitsee Tansanian hienoin taidekoulu. Lähdemme jo torstaiaamuna liikenteeseen, sillä koulu ei ole auki lauantaina. Muutos suunnitelmiin tuli kun yksi ryhmämme opiskelijoista on sairastanut vakavasti malariaa viimeiset kaksi viikkoa ja hänen kuntonsa ei vielä kestäisi bussimatkaa Dar Es Salaamista Moshiin, kuten aluperin oli suunniteltu. Hänen kaikki energiansa on menny sairastamiseen ja alkaa nyt onneksi olemaan paremmassa kunnossa! Muutos ei taida haitata muita kun minua ja puuseppää jonka tulo maahan muuttuu ikävämmäksi kun en pääse häntä vastaan kuten alunperin oli suunniteltu. Eiköhän joku avuliaista ystävistämme auta hänet kentältä bussille, mutta 11 tuntia bussissa saattaa käydä tylsäksi...!