Maasaita ja muita

Kaksi viikkoa on hujahtanut kuin siivilla, mutta niin paljon on ehtinyt tapahtua siina ajassa. Nyt on kahden viikon tiivis matkaperheemme hajaantunut ympari Tansaniaa, nelja Dar es Salaamiin, kaksi Mto Mbuhun ja me Arushaan. Seuraavaksi teemme kuusi viikoa toita omissa paikoissamme.

Viime viikon vietimme Tarangiren kansallispuiston liepeilla maasaiden kanssa.

Asuimme maasai naisryhman tyopajan pihalla teltoissa ja teimme paivat heidan kanssaan koruja. Aamuisin naiset tulivat seitseman aikaan pajalle ja tekivat toita auringonlaskuun asti. He myyvat koruja turisteille joita kaahaa ohi safarijeepeilla seka yhteistyokumppaneilleen eri resorteissa. Tama

oli ensimmainen kerta kun jotkut hullut valkoiset olivat heidan luonaan nain pitkaan, tunsimme itsemme hyvin etuoikeutetuiksi ja kunnioitetuiksi. Heilla on ollut tama osuuskunta jo yli

kymmenen vuoden ajan ja heilla oli paljon suunnitelmia toiminnan kehittamiseksi. Rahoilla joita he ansaitsevat koruista he maksavat lapsiaan kouluun.

Yhteista kielta meilla ei ollut naisten kanssa, mutta koimme konkreettisesti miten kasityo yhdistaa. Toiseksi viimeisena paivana kun istuimme pujottamassa helmia naiset alkoivat yhtakkia laulaa. Kivinen myymalatalo ja sen terassi toimi upeana kaikukoppana kun kaksikymmenta naista lauloi ymparillamme. Tunne oli aivan valtava, he lauloivat niin kauniisti ja moniaanisesti, kansansa omia lauluja. Ei sita voi sanoin kuvailla, siina sita vain istui ja yrtitti pidatella kyyneleita jotka vakisinkin lahti valumaan pitkin poskia ja nenaa kun naiset ymparillani laulaoivat sydamensa pohjasta ja samalla jatkoivat kasitoitaan. Valilla laulu ja laulunjohtaja vaihtui, mutta kaikki yhtyivat lauluun, omilla aanillaan.

Projektiryhmamme on toiminut saumattomasti. Olimme ennen Suomesta lahtoa viela hieman tuntemattomia toisillemme, mutta sen huomaa, etta olemme kaikki opiskelleet ryhmatyotaitoja ja kommunikointia, kaikki asiat ja tilanteet ollaan saatu kasiteltya neuvottelemalla ja yleensa nauramalla. Naurua ei ole ryhmasta puuttunut eika huumoria. Siksi eilinen ero matkaperheesta toikin monelle kyynelet silmiin. Olemme niin tunnemyllerryksessa taalla kaikkien uusien ja ihmeellisten asioiden keskella, niin kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta jota ryhmamme on meille ollut.

Tapaamme kahden viikon paasta seuraavan kerran, meilla on evaluaatioviikonloppu Moshissa josta menemme Kilimanjaron rinteille kavelemaan.

Tanaan etsimme kotia Arushasta, ja toivottavasti loysimmekin sellaisen. Odotamme viela varmistusta. Se on rivitalokeskittyma, pieni yhteiso mutta oma koti ja ovi jonka voi halutessaan sulkea. Huonekaluja siella ei ollut, mutta hinta oli niin edullinen etta budjettimme ei karsi vaikka ostamme patjat lattialle ja pari kattilaa. Oma koti tuntuu hyvalta asialta tassa hektisessa ja aanekkaassa kaupungissa. Arusha on kuulemma Ita-Afrikan nopeimmin kasvava kaupunki ja silta se todella tuntuu. Myos safarituristit tuovat turvattomauutta, tilaisuus rikkaaseen turisteen tekee monesta varkaan.