Maasaita ja muita

Kaksi viikkoa on hujahtanut kuin siivilla, mutta niin paljon on ehtinyt tapahtua siina ajassa. Nyt on kahden viikon tiivis matkaperheemme hajaantunut ympari Tansaniaa, nelja Dar es Salaamiin, kaksi Mto Mbuhun ja me Arushaan. Seuraavaksi teemme kuusi viikoa toita omissa paikoissamme.

Viime viikon vietimme Tarangiren kansallispuiston liepeilla maasaiden kanssa.

Asuimme maasai naisryhman tyopajan pihalla teltoissa ja teimme paivat heidan kanssaan koruja. Aamuisin naiset tulivat seitseman aikaan pajalle ja tekivat toita auringonlaskuun asti. He myyvat koruja turisteille joita kaahaa ohi safarijeepeilla seka yhteistyokumppaneilleen eri resorteissa. Tama

oli ensimmainen kerta kun jotkut hullut valkoiset olivat heidan luonaan nain pitkaan, tunsimme itsemme hyvin etuoikeutetuiksi ja kunnioitetuiksi. Heilla on ollut tama osuuskunta jo yli

kymmenen vuoden ajan ja heilla oli paljon suunnitelmia toiminnan kehittamiseksi. Rahoilla joita he ansaitsevat koruista he maksavat lapsiaan kouluun.

Yhteista kielta meilla ei ollut naisten kanssa, mutta koimme konkreettisesti miten kasityo yhdistaa. Toiseksi viimeisena paivana kun istuimme pujottamassa helmia naiset alkoivat yhtakkia laulaa. Kivinen myymalatalo ja sen terassi toimi upeana kaikukoppana kun kaksikymmenta naista lauloi ymparillamme. Tunne oli aivan valtava, he lauloivat niin kauniisti ja moniaanisesti, kansansa omia lauluja. Ei sita voi sanoin kuvailla, siina sita vain istui ja yrtitti pidatella kyyneleita jotka vakisinkin lahti valumaan pitkin poskia ja nenaa kun naiset ymparillani laulaoivat sydamensa pohjasta ja samalla jatkoivat kasitoitaan. Valilla laulu ja laulunjohtaja vaihtui, mutta kaikki yhtyivat lauluun, omilla aanillaan.

Projektiryhmamme on toiminut saumattomasti. Olimme ennen Suomesta lahtoa viela hieman tuntemattomia toisillemme, mutta sen huomaa, etta olemme kaikki opiskelleet ryhmatyotaitoja ja kommunikointia, kaikki asiat ja tilanteet ollaan saatu kasiteltya neuvottelemalla ja yleensa nauramalla. Naurua ei ole ryhmasta puuttunut eika huumoria. Siksi eilinen ero matkaperheesta toikin monelle kyynelet silmiin. Olemme niin tunnemyllerryksessa taalla kaikkien uusien ja ihmeellisten asioiden keskella, niin kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta jota ryhmamme on meille ollut.

Tapaamme kahden viikon paasta seuraavan kerran, meilla on evaluaatioviikonloppu Moshissa josta menemme Kilimanjaron rinteille kavelemaan.

Tanaan etsimme kotia Arushasta, ja toivottavasti loysimmekin sellaisen. Odotamme viela varmistusta. Se on rivitalokeskittyma, pieni yhteiso mutta oma koti ja ovi jonka voi halutessaan sulkea. Huonekaluja siella ei ollut, mutta hinta oli niin edullinen etta budjettimme ei karsi vaikka ostamme patjat lattialle ja pari kattilaa. Oma koti tuntuu hyvalta asialta tassa hektisessa ja aanekkaassa kaupungissa. Arusha on kuulemma Ita-Afrikan nopeimmin kasvava kaupunki ja silta se todella tuntuu. Myos safarituristit tuovat turvattomauutta, tilaisuus rikkaaseen turisteen tekee monesta varkaan.

Turisti ja turistin ripuli

Nyt se sitten pamahti. Se turistien tai mzungujen kuten taalla sanotaan, ripuli. Eilinen paiva meni kokonaan sangyssa maaten, edellinen yo wc-pontolla. Nyt jo helpottaa, tanaan paasin osallistumaan batiikkityopajaan! Alkuviikosta punoimme koreja ja keskiviikosta perjantaihin teimme batiikkeja seka koruja, kookoksen kuoresta ja vahan kivesta. Itse en ehtinyt koruja tehda, eilisen sairastelun ja taman paivan lievan vasymyksen takia... mutta ehdin viela!

Kuva Dar Es Salaamin kalatorilta jossa kavimme viime viikon lauantaina, illalla mestarikokkimme teki meille grillissa tonnikalaa ja kingfishia.

Muu porukka lahti nyt katsomaan tansseja ja rummutusta, niin harmittaa ettei voimat riita tanaa enaa siihen, mutta pidetaan peukut pystyssa etta tulevien kuukausien aikana siihen olisi viela mahdollisuus!

Jain siis hotellille kirjoittelemaan postia, taalla tuntuisi kaikki pelaavan kohtuudella. Koulun hostellissa jossa asuimme tahan asti, ei tullut kolmeen paivaan vetta, ja voin sanoa etta tavallisen vesiponton huuhtelu kantovedella ripulissa ei ole mukavaa! Eilen aamulla opettajat sitten toivat minut ja yhden malariapotilaan tanne lepaamaan ja se oli hyva ratkaisu, ollaan molemmat huomattavasti paremmassa kunnossa. Muukin porukka muutti tanne tanaan etta ehdtaan pesta vaatteet ja itsemme ennen ensi viikkoa maasaileirissa.

Tama ihastuttava matonpunojanainen tavattiin viime sunnuntaina eraassa kylassa jossa oli myos satoja, tuhansia vuosia vanha mangopuu, joka alla kyla on pitanyt kaikki kokouksensa. Varsinainen historia olisi silla puulla kerrottavana!

Tama rapsays on GOIGin kotikadulta, kavimme lounastaulolla vesi- ja banaanikaupassa. Lamminta on, ehka sen kuvistakin huomaa.


Ja roskia, voi hyvanen aika niita roskia on jokaoaikassa eika kukaan keraa mitaan pois. Kaikki jaa maahan mita kadesta putoaa. Aika mahdotonta meininkia! Tuntuu taas turhauttavalta Suomessa kierrattaa ikina mitaan kun yksi Suomen kokoinen kansa yhdessa kaupungissa polttaa kaiken roskan (eika varmasti tarpeeksi kuumalla) ja kaataa variliemet maahan(ne jotka myrkyllisyydellaan hengitysuojaimet paalla sekoitettiin) ja heittaa roskapussit talon taakse kasoihin.

Tassa siis niita myrkkyliemia, ensimmaisen paivan solmubatiikit varjaytymassa. Varit oli kylla jannia, reagoi ilmeisesti auringoin kanssa silla ko. liemi oli keltainen ja sellaisi niista sitten tuli kun ne otettiin sielta pois..
Varmuutta varien kayttaytymisesta ei ole, silla yhteista kielta ei oikein ole..

Sunnuntaina matkustamme Arushaan, maanantaina Tarangiren kansallispuiston alueelle maasaikylaan koruja tekemaan ja siella siityen puskassa perjantaihin asti. Odotan hieman viileampaa ilmastoa, silla tama, en edes tieda kuinka monta astetta, alkaa jo sulattamaan jaatyneimmankin ihmisen.

Ananasihminen

No niin, vihdoin paasin nettiin. Kyse ei ole siita etteiko nettikahviloita olisi lahella tai se olisi kallista, mutta tiivis aikataulu on pitanyt meidat kiireisina. Tanaan alkoi tyopajat GOIGin koululla ja niiden jalkeen oli aikaa kipaista 500m paahan olevaan kahvilaan.

Mitas kaikkea onkaan tapahtunut, tuntuu etta on ikuisuus kun lahdin lumivalkeasta Suomesta. Otin kameraan yhden kuvan Hki-Vantaalta jottei karu totuus vain unohtuisi tassa lammossa. Lukemia en tieda, kolmessa kympissa se huitelee. Aurinko on todella lammin ja hiki valuu. Kosteus Intian valtameresta tekee ilman nihkeaksi, eika nyrkkipyykki juuri kuivu.

Viikonlopun aikana olemme kiertaneet erilaisia kasityotoreja, museoita, kalatoreja, nahneet paikallisen talomuseon (taino majamuseon), ihasteltu tingatinga-taidetta ja syoty hyvin. Hedelmat ovat aivan erityisen hyvia, se nyt on varmaan olettamuskin kun on samassa maassa missa ne kasvaa. Mutta ananaskin on hyvaa! Tata en olisi ikina uskonut itsestani!

(asken kavi sahkoisku ja jouduin vaihtaa konetta, onneksi taa oli jaany talteen luonnoksiin... Usb-porttia ei ole tassa uudessa koneessa, eli en pysty nyt lataa enenpaa kuvia..)

Mutta taalla kaikki hyvin ja kirjoitan pian lisaa. Huomenna jatketaan tyopajoja ja vieraillaan Suomen suurlahetystossa.

Pakkaa, packing, pakkar

Viimoista iltaa tässä nyt kotona, ihanassa pesässä istuskellaan ja itkeskellään.

Olen ottanu kuvia pakkailujen eri vaiheista ja tässä viimeinen todiste että paljon on tavaraa lähdössä matkaan mukaan. Vaikka onhan tuo murto-osa siitä kuinka montaa esinettä normaalisti kahden kuukauden aikana käyttää, astioista ja työkaluista puhumattakaan!

Huomenna on siis lentoon lähtö. Reppu on täynnä malarialääkkeitä, musiikkia ja villalankoja. Tulevan työharjoittelu paikan yhteyshenkilö pyysi meitä tuomaan lankoja, olivat saaneet lahjoituksena paljon puikkoja ja koukkuja. Me saatiin sitten lahjoituksena opiskelutovereiltamme noin neljä muovikassillista ylijäämä lankaa, kiitos! Hmm, nyt alkaa vaan huolettamaan että pitäisi varmaan osata neuvoa sitten silmukoiden ja neulemallien tekoa?

Kylläpä jo jännittää lähteminen, niinhän se aina minulla. Nyt varsinkin kun rakas puuseppä ei lähde matkaan heti alkukilometreille.. On se kuitenkin eka kerta afrikassa iso juttu pienelle ihmiselle!

Tästä eteenpäin blogi on siis varmaan lähes pelkkää Tansaniaa, ehkä joihinkin käsityötaitoihin saatan paneutua enemmän. Kommentoikaa ja kyselkää, saa myös vierailla blogissa http://ohjaustoimintatansaniassa.blogspot.com/ jota muukin reissuporukka päivittelee tulevien kuukausien aikana.

Joulusta uuteen vuoteen

Juhlat on nyt juhlittu, niin joulut kuin uudet vuodet ja tupariläksiäiset. Lähtö lähestyy ja kulunut viikko onkin ollut kiireinen kaikkien valmisteluja ja koulutehtävien ja töiden parissa.

Jouluna ihastelin äitini oivaa värisilmää lapsuudenkotini sisustamisessa, ohessa esimerkki joulupöydästä joka myös notkui itse valmistettuja herkkuja. Äidiltäni olen perinyt myös vimman lasiin, tuo keittiönhyllykin taidettiin suunnitella remontin yhteydessä vain ja ainoastaan lasikokoelman sijoituspaikaksi :)

Joulu on meillä kotijuhla, vietetään aikaa toistemme seurassa sekä tavataan sukulaisia, joita muuten tulee harvoin nähtyä. Mietiskelin aattona kun jutustelin jo hieman dementoituneen isotätini kanssa elämän mullistuksia. Tässä minä vaan pakkaan reppua Tansaniaan, toiselle oma koira olisi aikoinaan ollut elämän isoin onni. Miten maailma onkaan muuttunut minun ja heidän sukupolven aikana, miten nopea se muutos on ollut. Tämä asia mietityttää ja hämmästyttää minua aina vaan. Miten vieraantuneita olemme vaikkapa isotätini aiempaan arkeen kuuluneesta viljelystä ja omavaraistaloudesta; jos jäämme lumen taa saarroksiin, saammeko asuntomme lämpimäksi entä onko kellarissa tarpeeksi juureksia? Meillä ei ainakaan, kerrostalo on riippuvainen kaukolämmöstä ja ruoanlaitto ei onnistu ilman sähköä, ruokakellarista puhumattakaan. Tekisi mielei painaa stop-näppäintä ja kelata vähän takaisinpäin; onko tämä kaikki kehitys ihan tarpeellista?

Uudesta vuodesta ja sen juhlinnasta minulla ei ole oikein mitään positiivista sanottavaa. Muistutan lähinnä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa, joka on mielestäni hyvä kirja. Aattona poljeskelin töistä kotiin ja raketit poksuivat talvi-illassa ympärilläni.

Tiedän, että niillä karkoitetaan pahoja henkiä seuraavalta vuodelta, mutta mikä on se bisnes ja roskan määrä joka tähän traditioon nykyään kuuluu? Eikös sitä pahaa voisi manata pois jollain hieman kestävämmällä tavalla? Jos minulla on joskus niin paljon rahaa että voin polttaa sitä, en kyllä sijoittaisi raketteihin ja sen ympärillä pyörivään teollisuuteen vaan polttaisin seteleitä vaikka soihtuna.

Keskiyöllä naapurit lähettivät raketteja kattoparvekkeelta, minä tietysti kyttäsin ikkunasta ja paheksuin.

Uudenvuodenpäivänä juhlimme tupareitamme ja matkaa. Pesämme täyttyi siskoista ja ystävistä sekä siskon koirasta. Siistiä oli kerrankin tässä huushollista, sillä olin kerännyt lankani ja huovutusvillat pois että kaikkien yövieraiden patjat mahtuisi sekaan. Yleensä tilanne on sellainen että projektini ja puusepän kirjat ja piirrokset ovat niin hujan hajan olohuoneessa villapaitojen ja teemukien kanssa, että kulkureitit pitää merkata metrin pituisilla aurauskepeillä.