Neljä päivää Suomea nyt takana ja tuntuu ettei sitä missään ole edes ikinä ollut. Koti odotti omana ja ihanaisena, rakkaat viherkasvit olivat olleet hyvällä hoidolla.
Hämmentävää ajatella, että vain viikko sitten olimme Zanzibarilla, Nungwin kylässä ja piti läärätä SK 50 rasvaa iholle ennenkuin pystyi pötköttämään rannalla yli viisi minuuttia. Nautiskelimme puusepän kanssa merestä, auringosta, lämmöstä ja ruokatorien ja kojujen herkullisista antimista.
Kuvassa puristetaan sokeriruo'oista mehua, mauksi sai valita inkiväärin tai limen. Se oli hurrrjan herkullista! Zanzibarin Stonetownin kapeat kujat ovat varsinaisia labyrinttejä, kun sinne sekaan menee, ei koskaan tiedä mistä päin kaupunkia plopsahtaa pihalle; karttaa on turha seurata, mutta onneksi sepällä oli kompassi niin tiesimme mihin suuntaan edes pitäisi yrittää.
Isoimmin Tansaniasta jäin kaipaamaan lämpöä ja vehreyttä, vaikka täälläkin aurinko on paistellut,
se on niin kalsa. Lunta ja jäätä on joka puolella, ihmiset kaivautuvat takkien sisään ja on pakko kävellä lähes juosten että pysyy lämpimänä. Maanantaina kävin ostamassa pesupähkinöitä vahvempaa pyykinpesuainetta reissutahrojen poistamiseen ja hämmästyin kun kukaan ei sanonut minulle sanaakaan reissun aikana. Edes ostoskeskuksen pullakauppias ei huudellut. Epäilin, että vaikutin liian mielenvikaiselta kun yritin hymyillä hänelle rohkaisevasti.
Koululla kävin alkuviikosta vain varovasti kääntymässä, tänään olin jo ihan oppitunneilla. Onneksi oli pehmeä lasku rutiineihin, tänään oli opiskelijoiden ohjausharjoitustunteja ja pääsin osallistumaan maasai-helmikorujen tekemiseen, toiset Tansaniasta palanneet olivat jo jakamassa oppimaamme. Oli outoa katsoa tunnin aloituksessa olleesta diaesityksessä
kuvia itsestä tanssimassa maasaiden keskellä, olikohan se trikkikuva vai hyvin kaunis uni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti